Olimme tosiaan viime sunnuntaina tuolla Jyväskylässä näyttelemässä Jepen ja Karvahaalarin Jannin voimin. Jeppe sai erin ja oli valioluokan 4, Janni voitti kaikki 19 kaunista kilpasiskoaan ja sai SERTIN ja CACIBIN!! Paikalla siellä oli myös Jepen poika Karvahaalarin Mustanaamio eli Musti ja tytär Karvahaalarin Minni eli Ino, sekä Lotan poika Karvahaalarin Leevi eli Arttu. Musti sai KP:n ja oli ROP pentu ja Ino jäi jostain syystä ilman KP:a, saaden kuitenkin tosi hyvän arvostelun. Arttu sai Eh:n oltuaan ilmeisesti tuomarin mielestä turhan kehittymätön vielä.

 

Nyyti sitten päätti tänään, että meidän elämä on liian helppoa ja aloitti kunnon tappelun aamupissalla Kikan kanssa ja sen lisäksi joko Minni tai Nyyti pyöräytti Pikua yläkerrassa sillä välin, kun olin alakerrassa... Eli meillä etsii uutta kotia luultavasti kaksi Chihuahuaa kohta puoliin :( Kahdessa laumassa vielä voimme koiria pitää, mutta kolmeen jakaminen alkaa käydä jo turhan hankalaksi. Ja kokemuksesta tiedän, ettei Parsoni lopeta, kun on kerran välinsä jonkun kanssa tappelun asteelle pilannut.

 

Sellaista meillä tällä erää.