uuteen osoitteeseen, mutta edelleen olemme Nokialla... Ainakin melkein:) Asumme nykyään nimittäin taas Tottijärvellä, jossa meillä on aidattua pihaa koirille ja lapsille, jotain 8000m2 tai vähän yli... Ja Jepellä ja Fannilla on ihan ikioma aitaus joka mitattuna olisi 450m2 ja siinä on katoksena vanha vuohien katos n.20m2, eli riittävästi;) Aidan ulkopuolelle jätimme lammen ja siihen liittyvät rakennukset, ettei tarvitse koko ajan olla rannalla kyttäämässä, sekä osan marjapuskista, että jäisi jotain poimittavaa meillekin, kun koiramme tykkäävät syödä marjat puskista. Tosin nyt niitä marjoja on niin paljon, etten jaksa niitä todellakaan kaikkia kerätä. Tavarat on vielä kolmen viikon jälkeenkin ihan levällään, sillä olemme kaikki päivät pihalla, niin kauan kuin aurinko paistaa! Ehtii sitä järjestellä sitten kun räntää sataa.

Talo on vanha ja remonttia tulee riittämään muutamaksi vuodeksi, mutta se ei haittaa, kun lapset ja koirat nauttivat silminnähden uudesta laajemmasta vapaudestaan:) Nyyti, Minni ja Yoda ovat jo kehittäneet kolmisteen hyvin tehokkaan hiirien pyydystys taktiikankin... Kaksi jallittaa siimahäntää puskasta ja kolmas odottaa ulkopuolella ja hoitelee karkulaiset päiviltä ja hyvin toimii;)

Näyttelyitäkin tässä on tainnut muutama olla ja jos en ihan väärin muista niin Karvahaalarin Rokki-Likka "Lissu" oli ekassa näyttelyssään VSP ja sai sertin, sekä Karvahaalarin Niisku "Nitro" oli samaisessa näyttelyssä PU2 vara-serti!! Kuopiossa olimme myös kaikki kolme hikistä päivää ja Yodan sai kahtena päivänä ERIn ja yhden EH:n, kuin Minni... Dimi papparainen oli kahdesti vet-rop ja Pu3 jos en ihan väärin muista ja Maki otti kaks ERIä ja viimeisenä päivänä oli tyttöjen kaunein:) Hyvin Makilta sillä hänellä on pullat uunissa selvääkin selvemmin ja vyötärölinja oli vähän hukassa ;) Niin ja poikkesihan Maki Ruotsin puolellakin tosiaan nappaamassa sertin sekä viimeisen CACIBinsa, joten ei voi ainakaan itä-intiks haukkua, kun cacibit on kolmesta pohjoismaasta ja sertit neljästä... Vaikka eiköhän Maki tulla vielä näkemään itäisissäkin kehissä ;D)))

Karvahaalareita on käynyt myös trimmissä ja moikkaamassa:

Karvahaalarin Veeti

Karvahaalarin Ulala

Karvahaalarin Quicksand ennen trimmausta...

... ja jälkeen

ja vähän täällä peuhattiinkin :)

Karvahaalarin Unana on ollut pari kertaa viikonloppu hoidossakin:

Tosi hauskoja terveisiä tuli Karvahaalarin Musta-Pekalta:

Eli olen kasvattanut aasilla ratsastavan Chihuahuan :D

joka käyttää Leonbergiä sänkynä :D